FATFATFAT

Mä en osaa enään sanoin kuvailla. kukaan ei halua mua. Ei kukaan ota vakavasti tällaista possua. Ehkä kännipelleilyä. heitin mun vanhat löysät farkut jalkaan. ne ei meinannut mahtua mulle. kiristi läskimahasta, hyvä että sain napin kiinni. joskus ne oli mulle niin isot, että ei niitä pystynyt pitämään, ne tippui päältä.
 Mä sorruin keskiviikkona viettämään pikkulauantaita, kun houkuteltiin. Käytiin paarissa. mä tanssin jonku pojan kanssa joka "iski" mua. ei osannut kunnolla suomea ja oli ympäri kännissä. tunnen sen huonosti. mutta mun isoveljen tyttöystävä tuntee hyvin. herra oli jäätävän komea. mä kylmetin itseni ja tanssin ja pussailin. nautin hetkestä. koska tiesin että se loppuu samantien seuraavana aamuna. Olin pian helvetin kännissä. veljen tyttöystävän luokse herran kanssa. Puheltiin jonkinmoista englantia. yö lipsui pian aamuun. meillä oli hyvin "kiihkeät" tunnelmat. muut nukkui jo. Se yritti mennä pidemmälle, olin jo melkein sammumiskunnossa, kieltäydyin hommasta ja aloin nukkua.
En jaksanut mennä aamulla kouluun.  Puheltiin vähän jäätävän komean herran kanssa. olin syöksynyt ennen sen heräämistä vessaan, siistimään itseäni, ettei se sentäs oksenna, minkälaisen lehmän kanssa se on puuhastellut. Mua itketti koska tiesin että mistään ei tule mitään.
 

Menin darrassa iltavuoroon.

perjantaina koulussa, oksensin ruokailun jälkeen. Sitten iltavuoroon. Siellä söin enkä saanut tilaisuutta mennä vessaan laattaamaan. Illalla lähdin kotiin, etten alkaisi juomaan. Äitin ruokia söin söin ja oksensin oksensin. Lauantaina illalla taas asunnolle. tänään olin aamuvuorossa. söin töissä vähän salaattia. Kauniita laihoja hoitsuja. Mua vituttaa katsella niitä ja sitten vilkaista sivusilmällä peilistä itseäni. onhan sielä toki mua tukevampia, mutta ne leidit onkin sitten yli 30 vuotiaita.

Mulla on niin huono olla. Tekisi mieli tehdä itselle jotakin. Oon niin säälittävä. läski. ällöttä. masentunut. Mutta en mä voi viillellä itseäni. jumalauta olen hoitotyössä. en mä voi tehdä sellaista, en muutakaan. en mä voi purkautua kenellekkään. en voi tuottaa äitille sellaista häpeää. en mun ystäville. en halua olla mikään taakka.

kävin lenkillä. vain 45min. Mulle alkaa taas tulla niitä "paniikki" oireita. katselin itseäni peilistä ennenkuin lähdin ja mua hävetti. tuttuja ja kaikkia ajelee ohitse ja ne nauraa. ne on nähnyt mut reilusti laihempana vähän aikaa sitten. Nyt ne nauraa, että hyi helvetti mikä mänkki tuolla löntystää.

mä aloitin tupakinpolton taas.

Mä en saa unta. mua ahdistaa.. haluaisin jonkun kaverin luo nukkumaan. ei tarvitsisi olla yksin. mutta en tiedä keneltä kysyä. tai en jaksa edes miettiä. mä pakahdun tähän...

miten mä taas olen tämä ihrakasa..? Kovan kovan tyän jälkeen.. tai syömisvammailun. ja vaikka vieläkin jatkan sitä vammailua mä vaan lihoan. tottahan kun en jaksa enään mitään. mä vaan ryyppään. käyn koulussa, käyn töissä, silloin tällöin kävelyllä. ja eikai oksentamalla kaikki lennä pihalle. ja joskus napsin jotain vitun suklaata. en saa motivaatiota. en jaksa aloittaa kaikkea alusta. miksei yhtä helposti voi laihtua kuin lihota.

Mulla on ikävä karia. se oli todella ensinmäinen henkilö. josta mä kuvittelin, että me ollaan kauan yhdessä. rakastin sitä, ainakin hetken aikaa. Ajattelin ettei mikään voi mennä pieleen, kun ollaan samalta paikkakunnalta, yhteisiä kavereita. mun äiti tietää sen. Kari oli viettämässä juhannusta mun kanssa, mun veljen ja sen vaimon luona. Kun nukuttiin vierekkäin patjalla lattialla siellä, kuinka pidettiin kädestä kiinni, suudeltiin. herättiin krapulassa ja jatkettiin sisarusten ja sen kanssa juhannusta. käytiin yhdessä senkin vanhempien luona. Sen kaikki kaverit tiesi meistä. mulla oli ihanin juhannus ikinä. se tuli veljen kanssa tosi hyvin juttuun. Vittu mä ajattelin että jes! tämä on se joku. mun kotiväki ei ole mun entisistä "miehistä" tiennyt yhtään mitään. Mutta kaikki vain hiipui kasaan. Kari oli välinpitämätön. antoi tyhjiä lupauksia. ei enään laittanut mulle sydämmiä viesteihin. me ei osattu puhua kunnolla yhdessä.
jos mä olin liian ujo. En mä tiedä..

Mutta nyt en osaa tosiaan ajatella mitään muuta kuin että mä olen LI-HA-VA