sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Kännissä. Jumalauta mä olin kännissä perjantaina. mulla on mustia aukkoja aika paljon. onneksi en ole mitään kovin tyhmää tehnyt. kerran kuulemma kaatunut paarissa. ravannut seuraavaan paariin, pelannut pelikonetta, voittanut rahaa, ostanut lisää shotteja, lonkeroa, kaljaa. puhellut puhelimessa vaikka kenelle, enkä  muista mitään. syönyt ranskalaisia, hampurilaista. miten mut on voitu edes päästää paariin tuollaisessa kunnossa..

Koko lauantain koomasin krapulassa, vahtasin peilistä mun ulkomuotoa. söin kassulla ja oksensin.

tänään mulla oli aamuvuoro, mua pyydettiin tekemään iltakin putkeen. eli tein 15 tunnin työpäivän. nyt olen ihan naatti. mä söin töissä 2 leipää, kasviskeittoa n.2dl, sitte vielä perunamuusia ja kastiketta. pari keksia. en ole laatannu tänään. vituttaa.

Mä en ikinä saa itseäni laihdutettua, tästä ei tuu mitään. miten mä olen voinutkin päästää itseni tähän kuntoon. mua itkettää kun vaatteet ei mahdu päälle, farkut kiristää, läskit turskuaa mahasta. mua hävettää astua ihmisten ilmoille.

mulla on paniikki, jos kari todellakin pyytää mua kahville ensiviikonloppuna. tai niinhän mä vähän lupasin. mutta en mä voi mennä, en todellakaan.. :D ei se saa nähdä mua tässä kunnossa.
SAATANAN läski ;:DDDD en tiedä itkeäkö vai nauraa.

Mulla on järkyttävä väsy, päätä jomottaa. vielä pakko tehdä huomiseksi koulutehtäviä, enkä meinaa saada mitään aikaiseksi. ja kun menen nukkumaan, alkaa ajatukset hyrrätä, enkä saa unta. viime yönä ainakin heräilin koko ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kommenttia :)