tuska helpottaa

Eilen mulla oli taas huono olla. kysyin ropsulta saanko jäädä yöksi. se sano että jää vain. Istuskelin ja katsoin niidenkanssa telkkaria. Puhelin soi. Nykäisin sen taskusta. se meinasi tipahtaa käsistä. näytössä tosiaan luki karin nimi. mun kädet rupesi väpättämään mitä vittua... syöksyin ovesta pihalle, kävelin kerrostalon rappusia alas ja vastasin.

Kari kysyy kuulumisia. (se oli kuullu mun sairaalakäynnistä) Kerroin sen. kari vastasi että jaa,ei ollu paha.
(tuntu vähä ärsyttävältä.. joo ei ollu paha, tarvitsikin noin tympeästi sanoa, kumminkin säikähdin.)
Juteltiin niitä näitä, se taas kerto kuinka oli juhlinu viikonloppuna. Avasin suuni ja sanoin että susta ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään. Kari sano että ei ole ehtinyt. ollut kiirettä.
en siitä sitten sanonut enempää. Keskustelu olisi vain jatkunut turhana ja sitten olisin itkukurkussa ja epätietoisuudessa saanut odottaa seuraavaa joten  sitten sanoin että se keskustelu meillä silloin paarissa, niin on se parempi että ollaan kavereita. kari sano helpottuneen kuuloisena, että niin on, koska nähdään niin harvoin.
Sitten se vielä kerto että on ostanu kämpän meidän kotipaikkakunnalta...  Mä olin koko ajan iloisen kuuloinen ja naurahtelin kun juteltiin. Lopulta sanoin että mun pitää lähteä nyt kaverin luokse. Toivotin hyvää työpäivän jatkoa ja suljin luurin.

Miksi mä olen tällainen myötäilijä. en kerro miltä musta tuntuu, yritän vain miellyttää. Olisin halunnut huutaa, että arvaa miltä musta tuntui kun herra ei soita panon jälkeen. oon kieriny itsesäälis ja kauheassa olossa melkein 3 viikkoa. Ajattelin että mussa oli jotakin vikaa. arvaa kuinka kauhea olo oli kun jätit noin. miten vaikeaa on soittaa yksi puhelu? ei niin kiire voi olla. Ihan alussa soittelit joka päivä montakin kertaa,vaikka olit töissä. mun olisi tehnyt mieli sanoa että en ole kenestäkään ikinä tykännyt näin paljoa. mikä mussa on vikana, miksi käyttäydyt noin. miksi me ei osata puhua kunnolla.
Mutta en mä sanonut. Sovittiin että ollaan kavereita. ja sillä sipuli.

Nyt tavallaan mä katkaisin tän homman. mua itketti. mä rakastin niin paljo karia. teinkö mä oikein. Olisin voinut yrittää jatkaa vielä. mutta huomasin jo karista että sitä ei kiinnosta vittuakaan. Ja jos kaikki olisi jatkunut samaa rataa, en mä olisi jaksanut sellaista.
Mä en saanut haluamaani.  kädet tärisi.

Kävelin takaisin sisälle, kävelin parvekkeelle, sytytin tupakin. ropsu ja sen kämppäkaveri tuli perässä, mikä sun on? eipä tässä mikään. selitin pikaisesti.




Mulla oli vähän huono olo. mutta ei kovin huono. kumminkin sain puhuttua karin kanssa. eikä mun enään tarvitse miettiä sellaista että se lopetti sänkypuuhien takia yhteyden pidon, eikä mun tarvi miettiä että se varmaan puhelee musta mitä tahansa. ei ole sitä kamalaa epätietoisuutta. mutta silti suretti. Pian ropsu jo laittoikin kaljan mun käteen. Mä join. ja halusin lisää. Kassukin tuli poikaystävänsä kanssa. Käytiin kassun kanssa paarissa. Ennen sitä tilattiin hampurilaiset ja mä yritän kännissä oksentaa sitä vessassa. oli hauskaa. mua itketti ympäri iltaa mutta silti oli hauskaa. Ropsun tykönä mä olin tietenkin taas syöny, ropsu teki mulle 3 paahtoleipää, olin syönyt ne enkä oksentanut. Tulin kämpälle yöksi, etten saa mitään hysteeriakohtausta muiden aikana.

ei mullatässä muuta. en jaksanut mennä tänään kouluun. Kuumettakin on vähän, krapula ja yskä.