Mulla on sekava olotila.ajatukset poikkoilee, ei ole mitään järkevää sanottavaa. Töissä oltu. Väsyttää ja oon syönykki tänään ja oksentanu ja taas syöny ja en oksentanu. Vaa'alle en ole uskaltanu mennä... En oo pitkään aikaan saanu nukuttua kunnolla. : P Vaikka oon menny aikasin sänkyyn niin pyörin siellä monta tuntia saamatta unta.
Mulla menee hermot työkaveriin. Aikuinen ämmä ja päläpättää ihan mitä sattuu asiastatoiseen, en jaksaisi kuunnella, muttakun joudun tekemään hommia sen lähellä, ja se lainaa mun työkaluja, unohtaa palauttaa ja kun se kysyy neuvoo, yritän neuvoa mutta se puhuu päälle ja taas kohta kysyy samaa.. Sillä on kai joku adhd -.- Ja kiva kiva, olin ihan rättiväsyny ja pinnistin kiltin tekohymyn naamalle kun se tuli puhelemaan jotain, sitten kun se lähti automaattisesti läsähti mun iloiset ilmeet samantien johonkin myrtti-ilmeeseen. ja sitten hokasin, että toinen työkaveri vahtas mua pikkuisen oudoksuen.. ::: D

monet ihmiset sanovat, että mä olen vahva, positiivinen ihminen. Mukava yms yms. Hyvä itsetunto.  Enkä ota nokkiini toisten puheista. Hyvät hermot.
Ja monet sanoo siitäkin, että ne ei ehkä olisi kestänyt kaikkea mitä mä olen kokenut ja että olen ylpeästi taakkani kantanut. ja Sisarukset ajattelee, ettei mulle oo jääny mitään "traumoja" perheestä, että olen vahva ja selvinny kaikesta, vain yksi mun veli on ollu liian herkkähermoinen.

Se on vaan kuori! Kukaan ei oo nähny mun sisälle. Mua vihlasee lujaa, jokainen negatiivinen kommentti, jään hautomaan niitä pitkäksi aikaa mieleeni. Katson peiliin, en oikein tiedä mitä mä sieltä näen..  Ulkoisesti olen positiivinen? Mutta Tosiasia on että, kadehdin muitten ulkomuotoa koko ajan. Kuvittelen ja ajattelen, että oon läski ja ruma. Epäonnistunu. Enkä tosiasiassa ylpeänä kannna mun taakkaani,

Häpeen mun sairautta (en tarkoita mitn syömiseen liittyvää vaan epilepsiaa, kohtauksia en saa enään, viimeisin ollut päälle 3 vuotta sitten. Ja "epilepsia johtuu, ehkä jostakin tulehduksesta mikä on voinut olla pienenä ja se on levinnyt ja siitä aiheutunu arpikudosta päähän, mikä paino hermoja ja laukaisi epileptisiä kohtauksia. Aluksi kun pää kuvattiin ja siellä näkyi "jotain" mikä ei kuulu sinne. Säikähdin ja kysyin, onko se kasvi? ja lääkäri sano, ettei sitä voi vielä tietää ja puhuttiin leikkauksista ja kaikesta ja se oli kamalaa, mutta ei leikkausta tarvittukkaan, koska kohtaukset meni ohitse ja arpikudos voi ajan kanssa hävitä.), en sitä kovin monelle ole kehdannu sanoakkaan.
Ja mä oon katkera mun isälle, vihaan sitä äijää ylikaiken. Ja en kovin normaalia lapsuutta oo saanu elää kotona.
plaaaplaaaplaapalaa.
 Söin muuten äsken vielä omenan ja jugurtin..

Hyvää yötä