me ollaan murun kanssa vietetty aikaa yhdessä reilusti yli 2kk.

Aivan oudosta ihmisestä tuli yhtäkkiä mun poikaystävä. tiedän siitä jo todella paljon, tunnen sen aika hyvin. osaan lukea sen ilmeitä. olen tutustunut sen ystäviin, vanhempiin ja sisaruksiin. sekin mun vanhempiin ja sisaruksiin.
me ei olla riidelty kertaakaan.

mä pidän murusesta todella paljon. taidan olla rakastunut. :)

mutta sepä ei tiedä musta kaikkea.. se ei oikeastaan mitään mun toisesta elämästä, joka lukee täällä blogissa. mun oman pään sisältö.

Mua pelottaa, että se aistii sen että sängyssä ei kaikki ole ok. että se jättää mut joskus. Mä vaan en tunne sängyssä mitään. se vaan tapahtuu ja sitten se on ohitse. sairasta mutta totta: joku pötkö vaan menee reikään ja ulos, siinä ei ole muuta. :D:D:D:D
ja sittenhän mä en olekaan mikään aktiivisempi tiikeri siellä makuuhuoneessa.. jospa se kyllästyy.. 

musta ihanempaa on vain olla sen kainalossa, pitää kädestä kiinni, suukotella, tuntea olevansa turvassa. Painaa pää sen paljasta rintaa vasten, kuunnella sydämen sykettä, tunnen sykköön sormissakin, kun pidetään käsistä kiinni,  nauttia läheisyydestä.

Mun pään sisällä kirkuu koko ajan olento joka haukkuu mua. kuinka ällöttävä sika, lehmä, lihonut norsu mä olen. Mutta siltikin kulta on viettäny mun kanssa aikaa.Aina se on halunnut mut sen luo. mä melkein asun sen luona. Siellä en ole oksennellut. eli mä oon vaan lihonu entistä enemmän. en halua enään mennä puntarille. :( Koulussa jos oon käynyt syömässä, oon oksentanu aina. :P ja kotona käymässä.

eilen oli vähän hutera olo. nyt on kuumetta ja vihreää limaa lentää kun yskin.. mä vihaan flunssaa.

ja ensiviikolla mulla on aika tutkimuksiin tuosta päänupista. toivottavasti ei oo mitn vakavempaa :P