mä elin aivan normaalin viikonlopun. tapasin miehen. se haki mut sinne bileisiin. se sano että haluaa seurustella mun kanssa. mäkin sanoin niin sille. mulla oli ihanaa. juotiin ja oltiin kännissä.
mentiin sänkyyn. mulla oli kovat odotukset. oon olly sängyssä kahden edellisen poikaystävän kanssa. silloinkin vasta kun oltiin seurusteltu väh yli 2 kk.. eikä se tuntunut miltään. jotenkin nyt ajattelin että jos se nyt menisi hyvin.. saan kylmiä väreitä kun se sipaisee mun käsivartta, suutelee mua. ja oltiin tunnettu vatsa noin viikko!
mutta ei helvetti. MÄ OLEN EPÄNORMAALI.... mua hävettää. en tunne rakastelussa mitään.
okei nyt mä jauhan aivan sairasta asiaa. mutta mä olin päällä, mä olin alla. mikää ei tuntunut miltään. en uskaltanut sanoa.
vietettiin lauantai selvinpäin. se vei mut syömään. tarjosi ruoan. en oksentanut sitä. käytiin sen veljen luona kylässä.
Olin la-su yön sen luona. nukuin sen vieressä. sunnuntaina halailtiin ja pussailtiin ja se lupasi tulla katsomaan mua viikonloppuna. Taas se tarjosi mulle ruoan... söin enkä oksentanut.
tunsin itseni normaaliksi ihmiseksi viikonlopun ajan. en oksentanut kertaakaan.
mulla lentelee perhosia vatsassa kun ajattelen sen kosketusta ja kun me suudellaan, mä pidän siitä. mutta miksi mä en tykkää olla sängyssä, miksi mä en tunne siinä mitään..
oikeesti mä vaan odotin että koska se loppuu. eikä munn siinä tarvinnut kroppaa hävetä koska oli pilkkopimeää eikä kumpikaan varmasti nähnyt mitään.
voi helvetti.. mitähän tästäki parisuhteesta tulee.
kun pääsin kotiin se vielä illalla soitti mulle ja sano puhelun loppuun pusipusihalihali :))
................
tänään työharjottelussa oksensin.
Oon lukenu tätä blogia jo jonkin aikaa, koska tunnistan itteni täysin näistä teksteistä, tuntuu, että eletään samaa elämää :o Upeeta, että oot löytäny tuommosen aarteen. Itse vielä etsin.. samalla etsin itseäni.
VastaaPoista