mitä mä edes kirjoittaisin. Kirjoitan aina tätä samaa. ei mitään uutta.Työharjoittelupaikalla oon oksennellu. Hävettää edes kirjoittaa koska en panosta laihduttamiseen. mä vaan juon. Join keskiviikkona. Eilen olin kaverin tupareissa. join join ja join, että olinkin kunnolla kännissä, oli hauskaa ja mukavaa porukkaa. söin grilliltä enskan kanssa hampurilaiset. enkä laatannu.
Nyt pienenpientä krapulaa. Illalla pitäisi taas olla juhlissa.
Mä joskus pohdiskelin, että en voi puhua mun ongelmasta, koska olen alaikänen ja siitä menisi tieto vanhemmille. ja sitä mä en halunnut. Mulla on niin huono olo sisältäpäin. kuinka kauan mä jaksan rämpiä eteenpäin sen kanssa?
hei tyttö! sä oot nyt 18, kukaan ei puhu sun vanhemmille mitään. Mutta mä en pysty. en mä voi avautua tällaisesta kellekkään. mä oon lähihoitajaopiskelija. ei sellainen voi mennä kallonkutistajalle. en mä uskalla. en jaksa. En halua mitään diagnoosia paperille, en pillerireseptejä.
ei ole todellista, mä pillitän täällä! Jos mä olisinkin vain normaali, ei olisi mitään tällaisia tyhmiä ongelmia. Miksi musta on tullut tällainen.. en tunne itsekkään itseäni enään. mussa asustaa joku muu.
Moi! Löysin sattumalta tän sun blogin ja koska olen kärsinyt itse masennuksesta ja loputtomasta itseinhosta, tekstis kosketti mua ja haluan kirjoittaa jotain, vaikken tällaista yleensä harrasta. Tiedän kokemuksesta miten ammattiapuun tukeutuminen voi olla hankalaa. Tietää et tarvitsis apua, mutta ei silti jonkun takia vain pysty tekemään sitä. Mutta voin taata, että kunhan vain saat itses tekemään vaikkapa sen tarvittavan puhelinsoiton ja pääset ammattiauttajan vastaanotolle, olos tulee paremmaksi. Voit käydä halutessasi vaikka vain kerran juttelemassa psykologin kanssa, mitään pillereitä ei tungeta kurkusta alas. Eikä merkintää jää mihinkään, noissa hommissa on vaitiolovelvollisuus auttajan puolella ja muista, että se on niiden työtä että ne saa ihmiset voimaan paremmin. Toivotan sulle voimia!
VastaaPoista